Delirium: Rakkaus on harhaa

Kuvittele tulevaisuuden yhteiskunta, jossa ei ole rakkautta. Menet kuitenkin naimisiin, saat tietyn lukumäärän lapsia ja menet töihin. Kaikki on aivan niin kuin halusitkin, vai mitä?

Ainoa vain, että aviokumppanisi valitsevat arvioitsijat, jotka päättävät myös muun muassa sen, millaisen koulutuksen tulet hankkimaan, mille asuinalueelle muutat puolisosi kanssa ja kuinka siellä elät. Vieläkö kuulostaa houkuttelevalta?

Siitä on kuusikymmentäneljä vuotta, kun presidentti ja konsortio tunnistivat rakkauden sairaudeksi. Siitä on neljäkymmentäkolme vuotta, kun tutkijat kehittivät sairauteen parannuksen, proseduurin. Kirurgisen proseduurin voi teettää, kun täyttää 18, ei yhtään alle. Jos sen teettää nuorempana, voivat seuraukset olla kammottavat: pysyviä aivovaurioita, osittaista halvausta, sokeutta tai jotain vielä pahempaa.

Kuulostaa hyvältä, eikö totta? Kaikkien on kuitenkin pakko läpikäydä proseduuri. Monet kuitenkin odottavat sitä innolla, kuten 17-vuotias Lena, joka menisi proseduuriin vaikka tältä istumalta, jos se olisi yhtään vaarattomampaa. Hänen on kuitenkin odotettava vielä kolmisen kuukautta, syntymäpäiväänsä saakka. Yhdeksänkymmentäviisi päivää ja olen turvassa sairaudelta nimeltä amor deliria nervosa, ajattelee Lena.

Tartunnan saamisen lisäksi Lena on huolissaan parhaasta ystävästään Hanasta, joka käyttäytyy Lenan mielestä levottomasti ennen arviointeja, mutta toisaalta hän onkin aina ollut hieman kummallinen, muista poikkeava, suorasukaisempi, itsenäisempi, pelottomampi. Viime aikoina Hana tosin on ollut poikkeuksellisen välinpitämätön säännöistä. Tuleeko siitä vielä seuraamuksia?

Kaikki ei myöskään mene aivan putkeen Lenan ja Hanan arviointipäivänä ja epäilyksen siemen on kylvetty myös Lenan mieleen. Ja sitten on se poika laboratorion katseluparvelta. Menevätkö Lena ja paras ystävänsä Hana uuteen arviointiin? Entä mitä tapahtuu, kun he tutustuvat Korven ihmisiin, niihin toisiin, joita ei ole parannettu? Voiko Lenan äiti olla sittenkin elossa, toisin kuin hänelle on koko ajan kerrottu? Voiko mikään olla enää niin kuin ennen?

Jännitys tihenee loppua kohden. Jos pidit Nälkäpeli-trilogiasta, melko varmasti pidät tästäkin.