Ender

Ender on aikuisille suunnattu scifiromaani, joka seuraa Andrew ”Ender” Wigginin muutosta normaalista lapsesta Kansainvälisen laivaston lapsisotilaaksi.

Av: CARD, ORSON SCOTT
Språk: Finska
Publiceringsår: 1990
Låna mej!
Koulutusohjelma ja sen militaristinen ilmapiiri näyttäytyy rankkana ja muusta maailmasta eristävänä, mutta koulutukseen pääseminen on silti eräs tavoitelluimmista asioista tässä yhteiskunnassa, joka yhä toipuu aikaisemmin tapahtuneen ötökkäsodan jättämistä traumoista.

Ender on perheensä ainut lapsi, joka läpäisee laivaston tiukan seulan. Enderissä on selkeästi jotakin erikoista, koska hän etenee nopeasti koulutuksen asteikolla ja joutuu siten silmätikuksi niin muiden lapsisotilaiden kuin koulun johdossa olevien henkilöidenkin kanssa.  Ison osan ajasta Enderiä kohdellaankin erityisen huonosti ja epäreilusti ja, vaikka jokainen lapsisotilas vaikuttaa älyllisesti fyysistä ikäänsä vanhemmalta, jättää lyönnit ja haukut jälkensä poikaan.

Kirja sisältää paljon sotakuvausta, taktikointia ja taisteluharjoitusten kuvailua. Kirja oli oikeastaan ensimmäinen scifiaiheinen kirja jonka itse luin, joten en osaa itse verrata sitä scifikirjallisuuden määrittämissä raameissa. Luettavuudeltaan kirja on kuitenkin selkeä ja se etenee juonessa suhteellisen vauhdikkaasti. Sarjaan kuuluu myös jatko-osat Kuolleiden puolustaja sekä Kansanmurha.

Enderistä ja sen ensimmäisestä jatko-osasta ollaan julkaisemassa elokuvaa nimeltä Ender’s Game. Elokuvan ensi-illan arvellaan olevan marraskuussa 2013.


 

Målgrupp:

Taggar:

Tipsat av: Kirjasto den 8 februari 2013