Jazz & the City

Myönnettäköön heti alkuun, että olen aina inhonnut jazzia. Tämän sanottuani (ja luettuasi) tuntuu ehkä hassulta se, että juuri jazzlevyä täällä sitten suosittelen.

Inhoni jazziin johtaa todennäköisesti lapsuuden automatkoihin. Isäni on aina ollut innokas jazzin kuuntelija ja hän pitää erityisesti juuri sellaisesta jazzista, missä torvet soivat ja laulu on yhtä dipappaduudaa. Kun keväällä 2013 olin musiikkiosastolla sijaisena, päätin tutustua tähän musiikkityyliin paremmin,  ennakkoluulottomasti – ja täysin salaa.

Lainasin läjän juuri tämän Jazz & the City-kaltaisia kokoelmalevyjä ja kaikista niistä tämä kohosi niin suureksi suosikikseni, että ostin itselleni ihan oman kappaleen. Levyllä on esiteltynä todennäköisesti aika perusskaala 40-, 50- ja 60-luvun jazzin edustajista; on Frank Sinatraa, Ella Fitzgeraldia, Nina Simonea, Louis Armstrongia, Billie Holidayta, Nat King Colea. Ehkä liian peruskauraa tämän musiikkilajin vakiokuuntelijoille, mutta minuun todella upposi.

Tämän tekstin pohjalta suosittelenkin laajentamaan omia musiikillisia ympyröitä, suhtautumaan ennakkoluulottomasti sellaisiin musiikkityyleihin, joita on aiemmin inhonnut tai paheksunut. Voi toki olla, että inho jatkuu yhä, mutta ainakin minun kohdallani tässä löytyi lisää musiikillisia helmiä, mitä fiilistellä kotona (erityisesti) sunnuntai-iltaisin.