Kotimainen kirjallisuus 1970-luvulla

1970-luku

Kuusikymmenlukulaiset aatteet ja vasemmistolaisuus määräsivät paljolti 1970-luvun kulttuuripolitiikkaa. Perinteinen romaani nousi jälleen uuteen kukoistukseen. Laajat maakuntaeepokset ja romaanisarjat hallitsivat koko 1970-lukua. Ne tallensivat katoavaa maalaismaisemaa, talonpoikasta elämänmuotoa ja murteita.

Eeva Joenpelto on ollut suomalaisen kirjallisuuden johdonmukaisimpia yhteiskuntakuvaajia. Neliosaisen Lohja-sarjan avausosa Vetää kaikista ovista ilmestyi 1974. Teossarja kuvaa millaisissa tunnelmissa Suomessa elettiin sotienvälisenä aikana. Eino Säisä loi yläsavolaisen kylän sosiaalihistoriaa romaanisarjassa Kukkivan roudan maat (1971–1980). Tarina alkaa sodan päättymisestä ja päättyy kylän hiljaiseen autioitumiseen. Maaseutukuvauksen väriläiskä oli Heikki Turunen esikoisromaanillaan Simpauttaja (1973).

Myös kaupunkien työläiskortteleita kuvattiin 1970-luvulla. Alpo Ruuth kuvasi tavallista elämää, nuorta avioliittoa, toimeentulovaikeuksia, ammattiyhdistystoimintaa, työnsaantivaikeuksia ja maastamuuttoa.

Eila Pennanen kirjoitti vuosisadan alkuvuosikymmenten tamperelaisesta kaulusköyhälistöstä. Sivistyneistön ja kaupunkiporvariston kuvaaminen jäi 1970-luvulla kuitenkin paljolti suomenruotsalaisten, kuten Jörn Donnerin, Christer Kihlmanin ja Henrik Tikkasen tehtäväksi. Sivistyneistöä kuvasi myös Kerttu-Kaarina Suosalmi, jonka teokset kertoivat hyvin toimeentulevien ihmisten arkipäivästä, elämänpettymyksestä ja henkisestä ahtaudesta. Keskiluokkaista elämänpiiriä kuvasi myös Eeva Kilpi, joka tunnetaan evakkouden, naisellisen erotiikan ja luonnon kuvaajana. Kilven menestynein teos on monelle kielelle käännetty eroottinen romaani Tamara.

Uuden avoimen seksuaalisuuden kuvauksen tulkittiin heijastelevan kirjailijan omaa elämäntapaa. Esimerkiksi Hannu Salaman teoksia luettiin dokumentaarisina, eikä tekijää kyetty erottamaan fiktiivisen romaanin minä-kertojasta. Väärinkäsitykset olivat luonnollinen seuraus siitä, että samaan aikaan Suomessa kirjoitettiin omaelämäkerrallisia paljastusteoksia, joissa kirjailija pui omaa elämäänsä. Esimerkiksi Henrik Tikkasen muistelmaromaanisarja käsittelee mm. kirjailijan avioliittoa kirjailija Märta Tikkasen kanssa. Märta Tikkanen vastasi miehelleen teoksella Vuosisadan rakkaustarina (1978).

1970-luvulla lyriikan virta kääntyi. Monet runot olivat ns. mieterunoja ja kertoivat arkipäivän pienistä ilmiöistä. Uuden runouden suosimia aiheita olivat luonto ja rakkaus. Kuitenkin vuosikymmenen lyriikassa voi havaita monta erilaista linjaa, osallistuvan lyriikan jatkoilmiöistä Arja Tiaisen spontaaniin, vitaalista elämänasennetta tähdentävään oppositiorunouteen ja Risto Rasan edustamaan luonnonläheiseen pikkurunoon. 1970-luvulla vaikuttaneita runoilijoita ovat mm. Eila Pennanen, Helena Anhava, Eeva Kilpi, Jyrki Pellinen, Lars Huldén, Claes Andersson, Caj Westerberg, Tommy Tabermann, Hannu Salakka, Ilpo Tiihonen, Niilo Rauhala, Kai Nieminen, Hannu Mäkelä, Leif Färding, Jarkko Laine ja Arto Melleri.

Lähteet:
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia. 1997.
Särmä: suomen kieli ja kirjallisuus. 2017.
Äidinkieli: käsikirja. 1999.

 

Eeva Kilpi

Syntynyt: 18.2.1928, Hiitola

Eeva Kilpi on pitkän ja monipuolisen uran tehnyt, palkittu ja rakastettu runoilija ja prosaisti, joka on löytänyt lukijoita myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Hänen teoksiaan on käännetty pohjoismaisille kielille, saksaksi ja englanniksi. Kilven tuorein teos on vuonna 2012 ilmestynyt runokokoelma Kuolinsiivous.

Kilpi syntyi Laatokan Karjalassa, josta hän perheineen joutui lähtemään evakoksi talvi- ja jatkosodan alta. Evakkokarjalaisuudella onkin ollut Kilven tuotannossa keskeinen sija; ensimmäisen kerran hän käsitteli aihetta jo esikoiskirjassaan, 1959 ilmestyneessä novellikokoelmassa Noidanlukko. Muita Kilvelle tärkeitä teemoja ovat olleet luonto, luonnonsuojelu ja ihmisen vastuu luonnosta.

Kilven 1970-luvun tuotannossa keskeiseksi teemaksi nousi erityisesti naiseus ja feminismi. Kilpi kuvaa myötäeläen naisia, jotka pyrkivät itsenäisyyteen miesten ja rahan hallitsemassa maailmassa. Avioeron jälkeisen ajan harmonia välittyy novellikokoelmista Kesä ja keski-ikäinen nainen ja Hyvän yön tarinoita. Vuonna 1972 ilmestynyt romaani Tamara puolestaan on omalle ajalleen poikkeuksellisen eroottinen tarina seksuaalisesti aktiivisen naisen ja vammaisen miehen suhteesta.

Kilven naiskuvaukseen liittyy usein myös naisen suhde luontoon ja elämän kiertokulkuun. 1970-luvulla ilmestyneissä romaaneissa Häätanhu ja Naisen päiväkirja keski-ikäinen nainen asuu yksin keväästä syksyyn mökissä metsän keskellä ja tarkkailee luonnon rytmiä, kasvua, kukoistusta ja kuolemaa.

Kilven 1970-luvun tuotantoon mahtuu myös lyriikkaa. Runokokoelmissa Laulu rakkaudesta ja Terveisin on rauhallisen ja arkisen jutusteleva sävy; käyttörunoudeksikin luonnehdittu, kiteyttävä ja oivaltava lyriikka puhuu lohdullisesti rakkauden ja elämän kolhimalle ihmiselle.

Eeva Kilpi on saanut monia palkintoja. 1970-luvulla hänelle myönnettiin muun muassa Pro Finlandia -mitali ja Valtion kirjallisuuspalkinto.

Lähteet:
Biografiskt lexikon för Finland. 
http://www.blf.fi/artikel.php?id=4894 
Kirjasampo. http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175917504624#.WYquLFEjG71

 

Henrik Tikkanen


Syntynyt: 9.9.1924, Helsinki
Kuollut: 19.5.1984, Espoo

Henrik Tikkanen oli lehtipiirtäjä, prosaisti ja näytelmäkirjailija. Hänen teoksensa käsittelevät sotaa, väkivaltaa, rakkaudettomuutta ja alkoholismia. Aiheet pohjautuivat Tikkasen omaan elämään, mutta heijastavat samalla kokonaisen miessukupolven sotatraumaa.

Lukioikäisenä Tikkanen liittyi armeijaan vapaaehtoisena. Sodan armoton todellisuus järkytti teini-ikäistä rintamasotilasta. Kokemuksella on tärkeä osa Tikkasen kirjallisessa tuotannossa ja näkyy myös hänen piirustustöissään.

Tikkanen aloitti uransa 1950-luvun alussa lehtipiirtäjänä ja pakinoitsijana, mutta oli tunnettu myös näytelmäkirjailijana ja prosaistina. Hän osasi kuvata ja kritisoida ympäröivää todellisuutta osuvasti ja nopein kielenkääntein. Kirjallisen läpimurtonsa Tikkanen sai 1970-luvun puolivälissä, ensin suomeksi kirjoitetulla sodanvastaisella romaanillaan Unohdettu sotilas. Ruotsinkielinen menestys tuli satiirisella elämäkertatrilogialla Kulosaarentie 8, Majavatie 11, ja Mariankatu 26. 1980-luvun puolella ilmestyneet Yrjönkatu ja Henrikinkatu ovat trilogian itsenäisiä jatko-osia.

Vuonna 1963 Tikkanen meni naimisiin Märta Ginmanin (os. Cavonius) kanssa. Tikkasen alkoholikäyttö ja siihen liittyvä epätasa-arvoisuus aiheuttivat jännitteitä puolisoiden välille. Märta Tikkanen kirjoitti avioliiton ongelmista kirjassaan Vuosisadan rakkaustarina, ja myös Henrik Tikkanen pohti niitä puolidokumentaarisissa kirjoissaan Yrjönkatu ja Henrikinkatu.

Tikkanen sairastui leukemiaan vuonna 1979, ja sen jälkeen hänen elämäänsä leimasi tietoisuus kuolemasta. Hän suhtautui asiaan näennäisen huolettomalla eleganssilla, mutta kuolema näkyy kuitenkin usein hänen aihevalinnoissaan. Tikkanen kuoli vuonna 1984, ja sen jälkeen Märta Tikkanen julkaisi teoksen Henrik, johon on koottu Henrik Tikkasen läheisten ystävien ja Märta Tikkasen itsensä kirjoittamia muistokirjoituksia.

Lähteet:
Biografiskt lexikon för Finland. 
http://blf.fi/artikel.php?id=4897 

Taggar:

Skrivet av: Virva Soikkeli den 18 september 2017