Kun suljen silmäni

Miltä tuntuisi herätä aamulla ilman muistoja tai tietoa siitä, mihin olet hukannut parikymmentä vuotta elämästäsi?!

Tämän kirjan päähenkilö, 47-vuotias Christine kohtaa kyseisen tilanteen joka ikinen aamu. Hän luulee yhä olevansa parikymppinen eikä tunnista peilistä tuijottavaa itseään tai vanhentunutta vartaloaan. Joinakin öinä hän herää hänelle tuntemattoman miehen vierestä, joka päivän mittaa ja asioiden selkiytyessä paljastuu hänen aviomiehekseen. Aviomies Ben jaksaa päivittäin, yhä uudelleen vastata kysymyksiin siitä kuka Christine on, mitä hänelle tapahtui, kauanko he ovat olleet yhdessä, onko heillä lapsia jne. Silti heti seuraavana aamuna Christine ei enää muista mitään.

Lääkärinsä pyynnöstä Christine alkaa kuitenkin kirjoittaa salaa ajatuksiaan päiväkirjaan ja päiväkirjaa lukemalla Christine hahmottaa niitä syitä, mitkä ovat johtaneet hänet tähän muistamattomaan tilanteeseen. Päiväkirjasta tulee Christinen elämän punainen lanka, joka alkaa ohjata häntä elämässään suuntaan, mikä yllättää vielä monet ihmiset.

Kirjan juonta seurataan pääosin Christinen päiväkirjamerkintöjen kautta. Muistamattomuuden vuoksi kirjassa on jonkin verran toistoa, mutta se ei ole oikeastaan häiritsevää, vaan kuuluu aika pitkälti asiaan. Tilanne luo kirjalle ainutlaatuisen toimintaympäristön ja jotenkin lukijana jännittää yhdessä Christinen kanssa sitä, mitä hänen entisestä elämästään taas paljastuu tai mitä on vielä odotettavissa tulevaksi. Minä olen elänyt Christinen kanssa nyt tämän hetken, nyt on kenties sinun vuorosi?!