Mustalaisäidin kehtolaulu

”Porhoille Marita ei ollut kateellinen vaan tavallisille ihmisille, joiden ongelmat olivat rahojen loppumisessa päivää ennen palkkapäivää tai pesukoneen hajoamisessa väärään aikaan tai lapsen käyttämistä puheterapeutilla. Olisi hänkin ottanut sellaisen elämän.”

On vaikea olla, kun vanhat tavat tuntuvat monesti niin ahdistavilta, mutta uudet, kaajeenmoiset, eivät usein yhtään paremmilta. Olisi saatava jotenkin olla oma itsensä, elää kuten parhaaksi näkee, mutta se ei ole helppoa, kun on sattunut syntymään mustalaiseksi ja naiseksi.


Marita ei haluaisi viettää koko elämäänsä pesten vauvoja kuin liukuhihnalla, keittäen ja paistaen ahtaassa huushollissa ja kululla olevia sukulaisporukoita passaamassa. Hän kamppailee saadakseen itselleen koulutuksen ja ammatin, mutta sitä unelmatyötä konttorissa muiden konttorinaisten keskellä ei vain tule.


Ihan äitien jalanjälkiä Marita ei kuitenkaan kulje. Monessa asiassa hän pitää päänsä, vaikka suku kauhistelee ja valkolaiset virnuilevat. Hän rakastuu ja menettää, voittaa ja erehtyy – kaiken kaikkiaan Marita saa elää rikkaan elämän, vaikka polku onkin mutkainen ja kivinen. Tukena on Väinö-isä, joka hiljaa mielessään on tyttärensä kanssa samaa mieltä, vaikka tavat vaativat toisin.


Maria Björk on kirjoittanut romaninaisten elämästä mukaansatempaavan, todenmakuisen tarinan, jota ei rasita sen enempää sosiaalipornahtava paatos kuin romantisointikaan. Kirja valottaa hyvin romanien kulttuuria ja perinnäistapoja, mutta se on ennen kaikkea hyvä ja mieleen jäävä lukuromaani.