Naisten Helsinki: kulttuurihistoriallinen opas

Lyhyissä hauskasti kuvitetuissa artikkeleissa eri alan asiantuntijat valottavat näitä naisnäkökulmia, joista katsottuna pääkaupunki näyttäytyykin toisenlaisena kuin virallisen historiankirjoituksen luoma miehisen kulttuurin, vallan ja rahan Helsinki.

Elisabet Larsdotter eli 1600-luvun puolivälissä ja istui itsepäisesti yhdeksännessä kirkonpenkissä – vaikka arvon mukainen paikka oli 12. penkki – eikä muuttanut tapojaan edes piispan puhuttelun jälkeen.

Marie Tschetschulin suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1872 saatuaan yliopiston konsistorilta erivapauden sukupuolestaan.

Ingeborg Laurén, yksi Suomen ensimmäisistä naispuolisista diplomi-insinööreistä, viljeli mm. kurpitsoita Kumpulan siirtolapuutarhassa 1920-luvun lopulta lähtien.

Prostituoitu Nanny Viktoria Maria Engholm todisti terveytensä tarkastuskirjan avulla. Siihen sai merkinnän käymällä säännöllisesti terveystarkastuksessa.

Fanny Grahn, myöhemmin Sinebrychoff, esitti ansiokkaasti nuorta kuningasta oopperassa Kaarle-kuninkaan metsästys.

Kallion tytöstä nimeltä Tarja Halonen tuli Suomen ensimmäinen naispresidentti.

Tyttöjen  talosta voi tavoittaa pesäpalloa pelaavan Batman-prinsessan vuonna 2010.

Yhteistä näille naisille on se, että he ovat eläneet ja vaikuttaneet Helsingissä. Heidät ja monta muuta esittelee kirja ”Naisten Helsinki: kulttuurihistoriallinen opas”. He tekivät Helsingistä (myös) naisten kaupungin: valloittivat uutta reviiriä kuten yliopiston, tavaratalot, teatterit, aurasivat tietä naisten työssäkäynnille ja yhteiskunnallisille vaikutusmahdollisuuksille, jättivät jälkeensä kadunnimiä, rakennuksia, valtasivat katutilaa ja näkyvyyttä.