Palsta

Käärmenaisen keltavadelma ja muita tarinoita palstoilta

Sanni Seppo, itsekin pitkäaikainen palstaviljelijä, esittelee ihastuttavassa kirjassaan pääkaupunkiseudun palstaviljelijöiden maailmaa. Maahenki-kustantamon julkaisema kirja on kuin ikkuna vehreään, kiireettömän puutarhaan, jossa eri taustoista tulevat ihmiset hoitavat antaumuksella omaa pientä aariaan.

Kirjan aluksi tekijä raottaa palstailmiön juuria aina urbaanin Englannin köyhien puutarhoista helsinkiläisiin ”kaaliryssiin”. Pääosassa kirjassa ovat kuitenkin nykyajan harrasteviljelijät kuvin ja tarinoin kerrottuina. Tekijän ottamissa värikylläisissä kuvissa voi nähdä, miten kukin viljelijä tekee palstastaan juuri itsensä näköisen, hoitaa sitä omalla tavallaan ja myös nauttii siitä omaan tyyliinsä.

Palstaviljelijän elämä on paitsi jokakeväistä mullantuoksusta humaltumista ja kasvun odotusta myös ainaista kilpajuoksua oikukkaiden säiden, fasaanien, omituisten kulkijoiden ja muiden pikkuhaittojen kanssa. Mutta tosiviljelijä ei luovuta, ehkä ensi kesänä…

Vaikka itse kasvatetut porkkanat maistuvatkin aina maailman parhaimmilta, ei sato ole useimmalle palstaviljelijälle kuitenkaan se tärkein asia. Oma palsta voi olla henkireikä hektisessä arjessa tai muistuma kotimaasta ja lapsuudesta tuhansien kilometrien takana. Palsta voi antaa elämälle siitä puuttuvan merkityksen: on jotain mikä tarvitsee minua. Joku voi kokea kitkemisen jopa meditatiivisena. Kun hoidat puutarhaa, puutarha hoitaa sinua.

Sanni Seppo on valokuvataiteilija, joka on ollut mukana tekemässä muun muassa metsäaiheisia teoksia Puiden kansa ja Metsänhoidollisia toimenpiteitä.