Retrokirjasto esittelee: 1920- ja 1930-luku

Charleston-tanssi on kuin yhteenveto 20-luvusta: jatsahtava, kevyt, urheilullinen ja ilkikurinen. Ensimmäisen maailmansodan kärsimysten jälkeen kaivattiin huoletonta elämää.

Maailmansota myös pyyhkäisi tieltään vanhan järjestyksen. Näyttämölle marssi uudenlainen politiikka. Sellaisilla miehillä kuin Hitler, Mussolini ja Stalin oli visioita miten maailma muutetaan.

1920-luku oli edistyksen aikaa lääketieteessä ja luonnontieteissä. Kuljetusalalla tapahtui vallankumous. Mutta myös totalitääristen ideologioiden ensimmäiset kylmät tuulet alkoivat puhaltaa. Monissa maissa säädettiin alkoholijuomia koskeva kieltolaki, mikä taas johti rikollisuuteen ja viinan salakuljetukseen.
Kansainväliset suhdanteet kääntyivät nousuun 20-luvun jälkipuoliskolla. Noususuhdanne antoi aiheen ilmaisulle ”iloinen 1920-luku”. USA:n pörssiromahduksesta 29. lokakuuta 1929 alkoi suuri talouslama, joka leimasi Eurooppaa ja USA:ta 1930-luvullla.

1930-luvun alkupuolesta tuli laman seurauksena sosiaalisen hädän ja työttömyyden aikaa. Suomessa sai alkunsa Lapuan liike. Vuonna 1932 Mäntsälän kapinan jälkeen liike hajotettiin. Manner-Euroopan poliittinen kartta muuttui radikaalisti Hitlerin noustua valtaan Saksassa 1933. Moskovan oikeudenkäynnit käytiin vuosien 1936 ja 1938 välillä ja Stalinin puhdistusten johdosta miljoonat ihmiset menettivät henkensä Neuvostoliitossa. Espanjassa käytiin sisällissota 1936-39. Vuonna 1937 maalasi Picasso kuuluisan taulunsa Guernica kaupungin hävityksen muistoksi. 1938 Itävalta liitettiin osaksi Saksaa ja saman vuoden marraskuussa pantiin toimeen Kristalliyö. 1939 alkoi sitten toinen maailmansota ja Suomi taisteli oman talvisotansa.

20-luvun loppua kohden alkoivat puhefilmit korvata mykkäelokuvan. Musiikissa 20-lukuun liitetään jatsi ja taiteessa mm. surrealismi ja dadaismi. Al Caponesta tuli kuuluisa kieltolain seurauksena. James Joyce kirjoitti tunnetun Odysseuksensa ja Albert Einstein sai fysiikan Nobelin palkinnon 1921. Penisilliini keksittiin 1928, samana vuonna kuin Mikki Hiiren ensiesiintyminen. 1920-luvulla Paavo Nurmi voitti yhdeksän kultamitalia Olympialaisissa.

30-luku yhdistetään arkkitehtuurissa mm. funktionalismiin. Alvar Aalto loi uutta modernia arkkitehtuuria ja suunnitteli useita tärkeimpiä rakennuksiaan 30-luvulla. 30-luvulla vihittiin käyttöön myös sellaiset maamerkit kuin Empire State Building ja Golden Gate. Fred Astaire ja Ginger Rogers tanssivat valkokankaalla ja elokuvayleisö sai tutustua myös Frankensteiniin. Teräsmies julkaistiin ensimmäisen kerran 1938. Nobelin kirjallisuuden palkinto meni 1939 F.E. Sillanpäälle.

  1. Flapper era fashions

    Subtitle: from the roaring '20s
    By: Skinner, Tina
    Language:
    English
    Published: 2004
    Classification: 90.21
    Available as: Book
  2. Movies of the 30s

    Language:
    English
    Published: 2006
    Classification: 77.49
    Available as: Book
  3. Film posters of the 30s

    Subtitle: the essential movies of the decade : from the Reel Poster Gallery collection
    Language:
    English
    Published: 2005
    Classification: 75.13
    Available as: Book
  4. Bauhaus 1919-1933

    By: Droste, Magdalena
    Language:
    Finnish
    Published: 1991
    Classification: 70.941
    Available as: Book
  5. THE TWENTIES

    By: Unstead, R.J
    Language:
    English
    Published: 1974
    Classification: 91.8
    Available as: Book
  6. MODERNIN UNELMA

    Subtitle: KUVIA JA TUNNELMIA 1920-LUVULTA
    By: ONNELA, TAPIO
    Language:
    Finnish
    Published: 1990
    Classification: 92.72
    Available as: Book
  7. Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla

    Subtitle: 22 kirjoitusta : 22 artiklar = Det moderna Åbo under 1920- och 1930-talen : 22 artiklar
    Language:
    Finnish Swedish
    Published: 2004
    Classification: 92.81
    Available as: Book
  8. Aho & Soldan

    Subtitle: kaupunkilaiselämää : näkymiä 1930-luvun Helsinkiin = stadsliv = city life
    By: Aho, Heikki
    Language:
    Finnish Swedish English
    Published: 2011
    Classification: 92.833
    Available as: Book
  9. Jazztyttö keittää

    Subtitle: Aino Helmisen ruokavuosi 1928
    By: Helminen, Aino
    Language:
    Finnish
    Published: 2005
    Classification: 68.209
    Available as: Book
  10. KAAPPAUS?

    Subtitle: SUOJELUSKUNTASELKKAUS 1921, FASCISMIN AAVE 1927, MÄNTSÄLÄN KAPINA 1932
    By: AHTI, MARTTI
    Language:
    Finnish
    Published: 1990
    Classification: 92.72
    Available as: Book
  11. TOTUUS MÄNTSÄLÄSTÄ

    By: SOMERSALO, ARNE
    Language:
    Finnish
    Published: 1932
    Classification: 92.72
    Available as: Book
  12. Raja railona aukeaa

    Subtitle: tiedustelua Neuvosto-Karjalassa vuosina 1920-1939
    By: Kosonen, Matti
    Language:
    Finnish
    Published: 2001
    Classification: 32.509
    Available as: Book
  13. Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin

    Subtitle: köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla
    By: Virkkunen, Gia
    Language:
    Finnish
    Published: 2010
    Classification: 92.72
    Available as: Book series
  14. PULAPOLITIIKKA

    Subtitle: VALTION TALOUS- JA SOSIAALIPOLITIIKKA SUOMESSA LAMAVUOSINA 1929-1933
    By: KALELA, JORMA
    Language:
    Finnish
    Published: 1987
    Classification: 92.72
    Available as: Book
  15. STALININ ISTUNNOT

    Subtitle: SUOMEN JA BALTIAN KOHTALO NEUVOSTOLIITON ASIAKIRJOISSA 1939-40
    Language:
    Finnish
    Published: 1982
    Classification: 97.14
    Available as: Book
  16. MAALISKUUSTA MAALISKUUHUN

    Subtitle: SUOMI ENGLANNIN POLITIIKASSA 1939-40
    By: HÄIKIÖ, MARTTI
    Language:
    Finnish
    Published: 1976
    Classification: 95.13
    Available as: Book
  17. PAASIKIVI TUKHOLMASSA

    Subtitle: J. K. PAASIKIVEN TOIMINTA SUOMEN LÄHETTILÄÄNÄ TUKHOLMASSA 1936-39
    By: JAKOBSON, MAX
    Language:
    Finnish
    Published: 1978
    Classification: 92.7
    Available as: Book
  18. SANKA-RILLINEN KÄNÄ

    Subtitle: URHO KEKKOSEN TIE POLITIIKKAAN 1921-1939
    By: KEKKONEN, URHO
    Language:
    Finnish
    Published: 2000
    Classification: 99.13
    Available as: Book
  19. ALGOTH NISKA

    Subtitle: SALAKULJETTAJIEN KUNINGAS
    By: KALLONEN, KARI
    Language:
    Finnish
    Published: 2000
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  20. PERÄMERI JA PIRTUMIEHET

    By: Valtokari, Seidi
    Language:
    Finnish
    Published: 1999
    Classification: 99.16
    Available as: Book
  21. RISTIRETKI ESPANJASSA

    By: GURNEY, JASON
    Language:
    Finnish
    Published: 2000
    Classification: 99.139
    Available as: Book
  22. Taistelu Espanjasta

    Subtitle: Espanjan sisällissota 1936-1939
    By: Beevor, Antony
    Language:
    Finnish
    Published: 2006
    Classification: 96.3
    Available as: Book
  23. SUOJELEVA KÄSI

    Subtitle: PUNAISTEN VANKINA KIINASSA
    By: BOSSHARDT, R. A
    Language:
    Finnish
    Published: 1938
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  24. Nankingin verilöyly

    By: Chang, Iris
    Language:
    Finnish
    Published: 2006
    Classification: 98.183
    Available as: Book
  25. TAPAHTUI WIENISSÄ

    By: BJÖRKMAN-GOLDSCHMIDT, ELSA
    Language:
    Finnish
    Published: 1946
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  26. HITLER

    Subtitle: TYRANNIN NOUSU JA KUKISTUMINEN
    By: BULLOCK, ALAN
    Language:
    Finnish
    Published: 1958
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  27. HALUAN ELÄÄ

    Subtitle: VENÄLÄISEN KOULUTYTÖN PÄIVÄKIRJA 1932-1937
    By: LUGOVSKAJA, NINA
    Language:
    Finnish
    Published: 2004
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  28. Murskatut unelmat

    Subtitle: suomalaisena Neuvosto-Venäjällä
    By: Veltheim, Olavi
    Language:
    Finnish
    Published: 2007
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  29. ÄITEJÄ JA TYTTÄRIÄ

    By: BONNER, JELENA
    Language:
    Finnish
    Published: 1993
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  30. Madame

    Subtitle: Minna Craucherin levoton elämä
    By: Selén, Kari
    Language:
    Finnish
    Published: 1991
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  31. Al Capone

    Subtitle: Al Caponen elämä ja maailma
    By: Kobler, John
    Language:
    Finnish
    Published: 2005
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  32. Patriarkka

    Subtitle: 1921-1930
    By: Alkio, Santeri
    Language:
    Finnish
    Published: 2013
    Classification: 99.13
    Available as: Book
  33. Veden väri

    By: McBride, James
    Language:
    Finnish
    Published: 2000
    Classification: 99.1
    Available as: Book
  34. Näkymätön muuri

    By: Bernstein, Harry
    Language:
    Finnish
    Published: 2007
    Classification: 99.1
    Available as: Book

Audience:

Tags:

Written by: Ulrika Monday, February 3, 2014