Sateen varjo

Kirja kertoo Torista, tavallisesta eronneesta miehestä, joka pakenee todellisuutta satuttamalla itseään. Tor ei usko olevansa elossa ellei hän aiheuta itselleen fyysistä tuskaa. Vähitellen Torin elämä alkaa liukua suuntaan, jossa hän alkaa rangaista myös muita.

Hän saa käsiinsä listan pahantekijöistä, jotka yhteiskunta on päästänyt liian vähällä tuomiolla. Tor alkaa korjata tätä vääryyttä ja ottaa lain omiin käsiinsä. Torin oma yksityiselämä on myös pahasti solmussa ja tarina purkautuu kohti alkua ja selvittää, mitä tapahtui, että Torin elämästä tuli nykyisenlaista.

Mikko Karppi on kotoisin Vähästäkyröstä ja työskentelee nykyään Pirkanmaalla poliisina. Karpin dekkarit eivät edusta perinteisintä salapoliisiromaanin genreä, vaan hän käyttää romaaneissaan myös yliluonnollisia elementtejä.

Sateen varjo on kirjoitettu hyvin, teksti on mukaansatempaavaa ja paikoin unenomaista. Perinteisen salapoliisiromaanin ystävät eivät välttämättä pidä lajityypistä. Loppuratkaisu on yllättävä ja sade esiintyy romaanissa kautta linjan tarinan taustoittajana.