Triptyykki

Uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa psykologisen jännityksen ystäville.

Yhdysvaltalainen Karin Slaughter aloitti Triptyykillä uuden, Atlantaan sijoittuvan dekkarisarjan.

Kirja tuntuu aluksi käynnistyvän dekkareille melko tyypilliseen tapaan tapauksen ja sitä tutkivien viranomaisten esittelyillä, mutta kirjailija osaa yllättää lukijan, jolloin asetelmat kääntyvät päälaelleen ja osat vaihtuvat.

Kirja sijoittuu Atlantaan, jossa sarjamurhaaja vaanii nuoria naisia, sieppaa ja kiduttaa heitä ja vie lopuksi uhriensa kielen. Päähenkilöiksi nousevat lastenkotimenneisyyttään pakeneva etsivä Will Trent sekä juuri vankilasta vapautunut John Shelley, joka tuomittiin aikanaan elinkautiseen koulutoverinsa raiskauksesta ja murhasta.

Kirjailija käyttää paljon takaumia Shelleyn ja Trentin nuoruuteen, mikä taustoittaa tarinaa ja selittää samalla päähenkilöiden käytöstä.

Lukija jää kirjan loputtua innolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa nimeltään Vaaleanpunainen huone, joka ilmestyy syksyllä. Aikaisemmin Slaughter on kirjoittanut Grant County –sarjaa, jossa on ilmestynyt kuusi kirjaa.